PIK-27


edelliselle sivulle

Seuraavat tekijät tekevät turvallisen hinauskoneen:

 

Hyvä liikehtimiskyky hinausnopeuksilla

Itsestään selviö, tätähän tarvitaan koska hinauksessa pitää etsiä nostoja ja tarvittaessa jopa pysyä nostossa hinausyhdistelmällä.

Hyvä näkyvyys, ulos, eteenpäin ja taaksepäin

Purjelentokeskuksen ilmatila on vilkas, kuten kaikki tiedämme. Purjekoneet lentävät kentän lähistöllä ja reitiltä saapuvat koneet tulevat suoraan ja suurellakin nopeudella. Purjekone ja varsinkin kohti tuleva on hyvin pieni kohde.

Hinauskone liikkuu aivan eri tavalla kuin ilmatilassa olevat purjekoneet. Nousussa ylöspäin ja alastulossa jyrkästi alas.

On erittäin tärkeä että hinaaja näkee kaikki muut ja myös tärkeimmän eli hinattavan purjekoneen. Näkyvyyttä tarvitaan kolmeen suuntaan:

  1. ulospäin, eli sivulle, päälle, ilmatilan yleistarkkailuun

  2. taaksepäin, eli hinattava purjekone on nähtävä päätä enempää kääntämättä, helposti

  3. eteenpäin, eli hinauslentäjän on nähtävä sinne minne on menossa ja mielellään vähän sen alle. Jotta vastakkaiseen suuntaan loppuliuussa oleva purjekone ei pääse yllättämään

Kohta 1. Tähän tarvitaan alataso, jotta siivet eivät peitä yleisnäkyvyyttä. Tai ylätasossa isot kattoikkuna, mutta kyllä ne sittenkin peittää. Ja isot ikkunat, mieluunnin kuomu. PIK27 on alataso ja kuomulla.

Kohta 2. Purjekoneen selkeä näkeminen on kaikissa purjekoneen hinaussäännöksissä mukana. Mutta sen toteutus on usein jäänyt tekemättä, ja eihän monessa koneessa se ole edes teoriassa mahdollista toteuttaa hyvin. PIK27 on kahdet panoraamapeilit. Samanlaiset kuin autoissa on. Ja ne sijaitsevat paikassa josta ne on nähtävissä päätä kääntämättä. Voit harjoitella asiaa omassa autossasi, sen vasemmanpuoleisen peilin kanssa. Ja sitten kuvittelet että myös oikealla puolen on vastaavassa kohden peili. Ja peileissä on tietenkin sähkösäätö.

Kohta 3. Jos hinauskone nousee nokka ylhäällä, jää nokan taakse katvealue, josta vastaan tuleva kone pystyy ajamaan päin ilman että hinauslentäjä näkee sitä koskaan. Voit kokeilla, miten asia on teidän koneessa seuraavasti: Asetat koneen vaakalentoon hinausnopeudella. Jos näet horisontin nokan yli, pystyt näkemään sen suunnan mihin olet menossa. Mutta se vastaan tuleva purjekone lähestyy tämän nopeusvektorin alapuolelta. Hinauslentäjän pitää nähdä vähintään koneen nousukulman verran nokan nopeusvektorin alle jotta se vastaantuleva purjekone olisi näkyvissä. Jos hinausyhdistelmä nousee vaikka 2 m/s niin nousukulma on noin 3,3 astetta. Jos näet vaakalennossa nokan yli horisontin alle, suorana olevassa kädessä kolmen sormenleveyden verran horisontin alle, sinulla on juuri ja juuri mahdollisuus nähdä vastaan tuleva purjekone. PIK27 on suunniteltu hinauskoneeksi. Siitä näkee reippaasti alemmaksi, jopa nousulennossa siitä näkee 3 astetta horisontin alle.

Riittävä kiihtyvyys lentoonlähdössä

Tätä tarvitsee purjelentäjä. Alkukiihdytyksessä, ennen kuin nopeus on riittävä siiveketeho on olematon. Vain nopea kiihdytys pelastaa purjelentäjän päivän. Tähän tarvitaan vain riittävää työntövoima/massa suhdetta.

Helppo je kevyt työpaikka hinauslentäjälle

Hinauslentäjän päivä on pitkä ja tarkkaavaisuus herpaantuu ammattireiskallakin. Kun menossa on päivän sadas veto, tarkkaavaisuuden pitäisi olla yhtä terävä kuin päivän ensimmäiselle keikalla. Mitä helpompi ja parempi työpaikka hinaajalla on, sen parempi mahdollisuus hänellä on lentää turvallisesti myös se viimeinen keikka. PIK27 on erinomainen työpaikka, ergonometrisesti ideaali ohjaamo, hyvä penkki, kevyt ohjata. Ja mahdollisuus täyttää hyvää meluavaimentavaa kypärää.

Purjekoneen ylösvetoa pitää ajatella

Inhottavin hinausonnettomuus tapahtuu siten, että purjekone karkaa purjelentäjän käsistä ja hän vetää koneen ilmaan ja nousuun siinä vaiheessa kun hinauskone on juuri irronnut kentästä. Purjekone siis tekee vintturilähdön. Tässä tilanteessa hinauslentäjän pelastaa vain köyden irroitus. Purjekone selviää yleensä köyden irroituksesta, mutta jos hinauskone ei irroita köyttä, hinauskone törmää maahan nokka edellä. Tilanteen ehkäisynä PIK27 on: Hyvä näkyvyys taakse, eli hinaajalla on mahdollisuus havaita tilanne mahdollisimman varhain. Suuri korkeusvakaaja. Ei se estä pystyynnousua, mutta antaa sekunnin tai sen osan enemmän aikaa. Hyvin käsillä oleva köyden irroitus, joka on hyvin helppokäyttöinen ja ilman mutkia toteutettu.

Ja rakenne sellainen, että mahdollinen pakkolasku/törmäys ei ole fataali

Hinauslentäminen on eräs vaarallisimpia lentämisen lajeja, tämähän on totuus. Hinauskoneen voi vetää pystyyn purjekoneen ohjaajan virhe. Ilmatila on tiheä, paljon koneita. Ja lentäminen on jatkuvaa starttia ja laskua, jotka normaalissakin lentämisessä ovat ne vaarallisimmat vaiheet. PIK27 auttaa hinauslentäjää mahdollisessa onnettomuudessa seuraavilla pikku asioilla; Polttoaine on siivissä, ei sylissä tai selän takana. Tilat mahdollistavat kypärän käytön. Rungon rakenne on energiaa sitova, nokan pituus on vaaksan pidempi kuin yleiskoneissa, SAF2205 putkimateriaali on erittäin sitkeää. Istuinkin tarjoaa sitten viimeisen suojan.


edelliselle sivulle
Windcraft Oy, Norolantie 14, 15270 KUKKILA, FINLAND

Roskapostin takia tämä on kuva, kirjaa tämä osoite omaan postiohjelmaan.